Talvenlumo on susilla, koirilla ja koirasusilla pelattava roolipeli.
Talvenlumon kuuluisat suvut, pimeydenhaltijat ja valonhaltijat, pitivät yllään Talvenlumon valtakuntaa. Rauhanomainen valtakunta soti ainoastaan niitä vastaan, jotka uhkasivat niiden paratiisia.
Ainoastaan Pimeydenhaltijat olivat näistä se paha osapuoli. Pimeydenhaltijoilla oli suunnitelmia, jotka ne tahtoivat ottaa käytäntöön. Valonhaltijat, Lumisudet sekä Kermezit olisi syöstävä vallasta, jolloin Talvenlumon valtakunta jäisi Pimeydenhaltijoiden käsiin. Nuo jalot, mutta raa’at ja häikäilemättömät sudet terrorisoivat pimeyden turvin Valonhaltijoiden suurta laumaa, sekä niiden jothtajan, Sharonin mieltä, jolloin Sharon alkoi muuttua arvaamattomaksi ja oudoksi.
Pimeidenhaltijoiden juoni alkoi lähestyä alkuaan, ja saattoi jo kuvitella niiden kasvoille pirullisen virneen. Sharon alkoi pian orjuuttaa kansaansa, sillä sen mielen valtasivat varjot ja synkkyys, jolloin siitä tuli pohjattoman raivon ruumiillistuma. Sharonin puoliso, Nilaian, sai kokea karmivan kohtalon. Sharon tappoi tämän raivoissaan, eikä ymmärtänyt tekoaan. Nilaianin ruumis jäi lojumaan linnan holviin, johon harvat enää uskaltautuivat menemään.
Yksi uskaliaista oli muuan herra Hogan, tulokas laumaan, joka samalla oli Pimeydenhaltijoiden vakooja ja soluttautuja. Tämän mieltä hyvitti suuresti se, että Sharon loikkasi oitis Hoganin nähdessään, sen selkään kiinni. Hogan tarrasi tuota kallosta, ja repäisi irti itsestään, ja pian holvissa makasi Nilianin mädäntyvän ruumiin lisäksi tuore, Sharonin vitivalkea ruumis. Hogan katosi ikkunasta, eikä kukaan huomannut ennen kuin Hogan ehti tasangolle. Tuon tekoset huomattiin, ja Hogan oli sen jälkeen vihattu ja rakastettu olento.
Sharonin hiljainen poika, Reggae, otti vallan käsiinsä. Mutta liian myöhään. Pimeydenhaltijat ehtivät tuhota suurimman osan Valonhaltijoista, jonka takia telepaattisesti kutsui kauempaa avuksi Lumisudet ja taistelijoiden ja magian ammattilaiset, Kermezit. Sota syttyi, ja jälki oli veristä. Reggae toimi komentajana, ja Kermezit toivat mukanaan kykyesineitä, sekä muutamilla oli mukavaan suvun vaakunat, eli amuletit jotka antoivat kantajalleen vaakunasta riippuen kykyjä. Kaatuneiden susien kykyesineet kerättiin talteen, ja siirrettiin sukupolvien jaloille, nuorille lupauksille. Sota kesti pitkään, jolloin Reggae pääsi käsiksi vakoojaan ja soluttautujan, Hoganiin. Uros tappoi tuon oitis, ja sitten alkoi uusi aikakausi.
Kermezien suku oli lähes tipotiessään, Pimeydenhaltijat kadonneet teille tietämättömille, ja aidot Valonhaltijat koittivat elvyttää suhteellisella sisäsiittoisuudella Talvenlumon valtakuntaa, Lumisusien verta risteytyi noiden kanssa, ja täten osa pennuista sai kyvyn hallita lunta ja jäätä, kylmyyttä. Myös kykyesineiden ansiosta erilaisia kykyjä periytyi.
Mutta juuri kun kaikki alkoi olla hyvin, Mustan metsän läpi epäiltiin päässeen. Koiria oli nähty Talvenlumon valtakunnassa, ja oli vaarassa, että koiran verta risteytyisi susien vereen. Ja niin kävi, jolloin aitojen susienkin määrä kokonaan vähentyi reilusti. Koirat ja koirasudet alkoivat pikkuhiljaa asettua kodiksi, jonka takia joutuivat jäljellä olevat sudet yhdistämään voimansa, jotta säilyttäisivät paratiisin. Kovat pakkaset tappoivat talvella useita laumattomia koiria ja koirasusia, joka auttoi hieman susien mahdin elpymistä.
Reggae lumosi valtakunnan ikuiseen talveen, kunnes jokainen koira ja koirasusi olisi tapettu. Kuraveriset saivat kärsiä, mutta mahdollisuudet voittoon olivat pienet. Koiria virtasi Mustan metsän läpi, ja reikä olisi tukittava.
Miten Sinä vaikutat osaltasi?